Osuuskauppa Hämeenmaan Kannustajat-ohjelman kautta jaetaan vuosittain 60 000 euroa tukea lasten ja nuorten harrastamista ja hyvinvointia edistäville alueellisille toimijoille. Tänä keväänä tukea jaetaan tuhat euroa enemmän kuin tavallisesti.
Hämeenmaan asiakasomistajat päättivät maaliskuussa sähköpostiäänestyksellä Kannustajat-tuen jakautumisesta ohjelmaan ilmoittautuneiden kesken. Asiakasomistajat kannustivat yhteensä 15 539 äänen voimin, mikä on 4 557 ääntä enemmän kuin vuosi sitten.
Tänä vuonna Kannustajat-tukea jaetaan 41 eniten ääniä saaneelle toimijalle suhteessa heidän keräämiinsä ääniin. Näistä toimijoista jokainen saa vähintään 300 euroa ja enimmillään 3 000 euroa.
Janakkalan Jana ylsi näiden joukkoon ja tästä kuuluu iso kiitos kannustajille! KIITOS!