Leppäkosken ryhmä ei aloita tänä vuonna (Tilanne 15.9.). Tervakosken treeniin voi vielä ilmoittautua tämän linkin kautta.
– – – –
Äijätreeni on ainoastaan miehille tarkoitettu kuntoliikuntaryhmä Tervakoskella ja Leppäkoskella. Molempiin ryhmiin otetaan maksimissaan 15 äijää. Vapaat paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Harjoitukset on suunnattu kaiken ikäisille miehille ja mukaan voi tulla, vaikka viime treenistä olisi jo aikaa ja etureppuakin löytyisi omasta takaa. Riittää, kun on intoa uuden kokeilemiseen ja vanhojen taitojen vetristelyyn!
Syyskausi laskutetaan ilmoittautumisen jalkeen, kuitenkin niin että maksu on oltava maksettuna ennen ensimmäistä kertaa. Kevätkausi laskutetaan tammikuussa.
Aikuisten toiminnassa maksuvälineinä käyvät myös Smartumin liikunta- ja kulttuurisetelit, Smartumin saldo, Edenredin virikesetelit ja mobiilimaksu sekä ePassi-verkkomaksu. Jos maksat arvoseteleillä, varaa maksu mukaan ensimmäisellä kerralla. Jos maksat Smartumin saldolla tai Edenredin mobiilimaksulla, lähetä kuitti maksusta sähköpostilla.
Osallistujia ei ole vakuutettu eli hoidathan vakuutusasiat kuntoon.
Äijätreenit, LEPPÄKOSKI
Leppäkosken koulu tiistai klo 19–20
Treeni koostuu eri joukkuelajien peleistä vertaisohjaajan johdolla.
Leppäkoski, Leppäkosken koulu
Syksy 5.9.–12.12.2023
Kevät 2024 viikot 2–18
Vertaisohjaaja: Arto Käkönen puh. 0400 107 444
Linkki ilmoittautumiseen
Äijätreenit, Tervakoski
Tervakosken alakoulu maanantai klo 19–20
Treeni koostuu eri joukkuelajien peleistä vertaisohjaajan johdolla.
Syksy 18.9.–11.12.2023
Kevät 2024 viikot 2–18
Vertaisohjaaja: Markus Lahtinen, puh. 040 7452 496
Hinta molemmilla äijätreeneillä on seuraava:
Syyskausi 40 e
– sisältää treenivuorot
+ jokaisen tulee maksaa lisäksi seuran jäsenyys vuodelle 2023 (20 e)
Kevätkausi 50 e
– sisältää treenivuorot
+ jokaisen tulee maksaa lisäksi seuran jäsenyys vuodelle 2024 (20 e)
Koko kausi 80 e
– sisältää treenivuorot
+ jokaisen tulee maksaa lisäksi seuran jäsenyys vuodellee 2023 ja vuodelle 2024
Jäsenyys laskutetaan Suomisportin kautta. Muista tarkistaa, että olet liittynyt myös seuran eli Janakkalan Janan jäseneksi https://janakkalanjana.fi/liity-jaseneksi/.
Jäsenmaksuja hallinoi pääseura. Seuran liikuntatoimintaan osallistuvien tulee olla seuran jäseniä. Jäsenmaksu on voimassa kalenterivuoden.